Langaton näppäimistö ja levytietokone

Samalla trackpadin kanssa tilasin myös Applen langattoman näppäimistön. Uutta näppistä voi käyttää yhdessä kännykän kanssa (Tämä blogipostaus on kirjoitettu yhdistelmällä Apple Wireless Keyboard ja iPhone 3GS) ja myöhemmin levytietokoneen kaverina. Olen päätynyt omalla kohdallani siihen että kannettavan tilalle tulee iPad.

Ensimmäisen sarjan laitetta en vielä hankkinut koska päädyin ostamaan hyvän käytetyn kannettavan.  Tarvitsen iPadiini vähintään 64 gigatavun muistikapasiteetin että sillä oikeasti voi korvata nykyisen 60Gt:n levyllä varustetun Powerbookkini. Tällä hetkellä 64Gt:n malli on suurin tarjolla olevista ja laite on myös osattu hinnoitella sen mukaisesti.

Applen hinnoittelussa, ainakin iPodien kohdalla, on ollut tapana että uuden mallin ilmestyessä hinta pysyy samana, mutta muistikapasiteetti tuplaantuu. Tätä siis odottelen taphtuvaksi myös iPadin kohdalla, samallla siihen varmasti päivitetään myös muita ominaisuuksia. Toivoisin että tulevia ominaisuuksia olisi tarkempi näyttö ja USB-liitäntä tai SD-muistikorttipaikka. Nykyisellään nuo molemmat saa hankittua 30-pinniseen liittimeen liitettävällä sovittimella. Olisi näppärää jos kuvia saisi siirrettyä digikamerasta laitteeseen myös ilman tuollaisia välikappaleita joko suoraan muistikortilta tai ainakin sitten usb-johdon kautta. En kuitenkaan oikein jaksa uskoa että Apple näitä liitäntöjä laitteeseen laittaa, tyylikäs ulkonäkö on tärkeämpi myyntiargumentti ja keskeisin osa tarkoin varjeltua Apple-mielikuvaa. Ehkäpä kuvien siirto langattomien yhteyksien ylitse on kuitenkin se todennäköisempi vaihtoehto ja ennen sen toteutumista voi käyttää noita välipalikoita.

Tarkempi näyttö taas parantaisi lehtienlukukokemusta entisestään. Olen aiemmin tilannut amerikkalaista MacWorld -lehteä digitaalisessa muodossa Zinion kautta. Yhden R-kioski hintaisen irtonumeron hinnalla saa lähestulkoon vuoden lehdet. Eikä edes joudu odottelemaan puoltatoistakuukautta lehden saapumista vaan se kolahtaa koneelle samalla hetkellä kuin julkaisumaassaan. Sittemmin olen lopettanut lehtien tilaamisen digimuodossaan koska sopivaa välinettä niiden lukemiseksi ei ole ollut. Powerbookkini näyttö on liian pieni ja väärän mallinen lehtien lukemiseksi. iMacin näyttö on lehtien lukemiseen erinomainen ja kakkosnäyttönä toimiva 24 tuuman HP:n näyttö vieläkin parempi, mutta en ole osannut lukea lehteä työtuoliin sidottuna. Lehti pitää mielestäni voida napata mukaan ja sitä täytyy pystyä lukemaan myös sohvalla ja iltasella sängyssä. iPad tulee varmasti palauttamaan minut digilehtien tilaajaksi. Jotkin amerikkalaiset lehtitalot ovat jo ehtineet tehdä lehdistään erikseen iPadille taitetut versiotkin joten lukukokemus paranee varmasti.

Tavalliselle käyttäjälle iPad on varmasti parempi vaihtoehto kuin kotitietokoneen rinnalle hankittava kannettava. Useampaa tietokonetta käytettäessä tiedostojenhallinta eri koneiden välillä on hankalaa eikä kunnollisia työkaluja tiedostojen pitämiseksi aisoissa ole. Varmuuskopiontikaan ei yleensä ole niin vaivatonta että siitä tulisi huolehdittua riittävän usein. Oma rieasansa on myös käyttöjärjestelmän ja ohjelmistojen pitäminen ajantasaisina. Koneiden lukumäärän kasvaessa ihminen vähintäänkin turhautuu asentaessaan joka PC:lle samoja päivityksiä ja varmuuskopioidessaan tiedostojaan USB-levyille. Onneksi vaihtoehtoja on alkanut syntyä.

iPad synkronoidaan tietokoneen kanssa ja iTunes-ohjelma huolehtii siitä että tiedostot ovat ajantasalla niin tietokoneessa, puhelimessa kuin tabletissakin. Samalla kaikki sisältö varmuuskopioituu kuin itsestään. Käyttäjän täytyy, useammasta koneesta huolehtimisen sijasta, pitää huolta vain pääkoneestaan. Eikä enää tarvitse myöskään miettiä että milläköhän koneella se uusin versio oppitunnin kalvoista taas olikaan.

Väitteeseen että, kosketuslaitteella ei voi luoda itse sisältöä vaan sillä vain kulutetaan sitä, en usko. Tämä (ja edellinenkin) blogikirjoitus on luotu täysikokoisella mukaan otettavalla näppäimistöllä (Apple Wireless Keyboard)  ja pieninäyttöisellä iPhone 3GS:llä. iPadin näyttö on huomattavasti suurempi ja siihen voi hankkia kotelon jossa on suoraan paikka näppäimistölle. Tämä yhdistelmä hakkaa kannettavan mennen tullen. Näppäimistön voi ottaa mukaan vain silloin kun on tuotettava runsaasti tekstiä. Muulloin tulee toimeen kosketusnäytön näppäimistöllä.

Sisällön tuottamisen mahdollisuus, tai mahdottomuus, laitteella riippuu luonnollisesti paljolti siitä, mitä se itse kunkin sisällön tuottaminen on. Esimerkiksi videoeditointi tällä laitteella on, ihme kyllä, mahdollista, mutta en usko sen kuitenkaan olevan vielä kovinkaan miellyttävää.

Omassa, lähinnä kirjoittamista sisältävässä, sisällön tuottamisessani iPad varmasti palvelee hienosti. Satunnaisen kalvojen luomisen uskon olevan kosketusnäytöllä jopa hiirikäyttöliittymää luonnollisempaa. Tekstit voi kirjoittaa oikealla näppäimistöllä ja sitten tekstilaatikot ja kuvat, vain vedetään sormella oikeisiin kohtiin. Hyvä että iPadin saa liitettyä myös videotykkiin, vaikka siihenkin tarvitaan jälleen yksi ylimääräinen lisäpalikka.

Maaginen hiirenkorvike

Tilasin Applen Magic Trackpadin (engl.) heti seuraavana päivänä sen ilmestymisestä ja nyt olen käyttänyt sitä jonkin aikaa iMaccini kanssa ja odotukset täyttyivät. Maagisia hetkiä en ole sen kanssa kokenut, mutta enpä niitä kyllä odottanutkaan. Kyseessä on kuitenkin vain hiirenkorvike pöytäkoneeseen.

Kuva Apple Magic Trackpadista työpöydällä

Hankinnan kimmokkeita oli kaksi. Muuten loistavan, Rollermousen (engl.) liikerata on kahden laajakuvanäytön kokoonpanolle liian kapea. Toisaalta minua houkutti saada käyttööni perinteisestä hiirestä puuttuvat toiminnot, kuten nettisivujen suurentaminen ja pienentäminen nipistämällä, kuvien kääntäminen eleen avulla sekä ohjelmaikkunoiden piilottaminen neljällä sormella vetämällä.

Olen vanhassa Powerbookissani (12 tuumainen malli vuodelta 2005) huomannut että eleet säästävät aikaa ja tehostavat työntekoa kun ei tarvitse avata yhtäkään valikkoa tai klikata ensin työkalurivin painiketta. Powerbookkini kosketuslevystä ei tosin löydy kuin kaksi lisätoimintoa normaalin tasohiiren lisänä. Vieritys onnistuu kahdella sormella vetämällä ja hiiren kakkosnapin painamista markkeeraa kahdella sormella napauttaminen.

Vaikka monet toiminnot ovat hyppysissä suoraan, kulkematta valikon kautta joutuu alun totutteluvaiheessa pakottamaan itseään käyttämään oikotietä. Myöhemmin niiden käyttö muuttuu automaattiseksi ja ilman on vaikeaa edes tulla toimeen.

En yleensä hanki itselleni ensimmäisen sarjan laitetta, mutta tämähän ei oikeasti sellainen olekaan. Applehan on juuri se yhtiö, joka on jo vuosien ajan uskonut kosketusteknologioihin ja hyödyntänyt niitä niin vanhan iPod minini(vuodelta 2005) kosketusrullassa kuin kannettavien ohjauslevyissä vuodesta 1994, kännyköissään ja nyt vielä uusimpana kannettavassa levytietokoneessaan iPadissa.

Laitteessa on myös sisäänrakennettuna lupaus paremmasta. Sen sisältä löytyvä kosketuksen tunnistava piirisarja on sama kuin iPhonessa ja se mahdollistaa jopa kymmenen erillisen kosketuspisteen tunnistamisen. Uskon että Apple tuo jonain päivänä tähän vielä tuen sille viiden sormen napautuksellekin, jolla aluaisin avata Mac OS X:n erinomaisen esikatselutyökalu Quicklookin (suomeksi muuten lukee valikoissa “vilkaise”).

Kuva Applelta tulleesta pahvilaatikosta
Pakollinen paketinpurkamiskuvagalleria

(kirjotettu iPhone 3GS:llä)

Ibari sylissä

Olen ollut muutaman kuukauden ilman mukana kuljetettavaa tietokonetta, kun 12 tuumainen Apple Powerbookkini järjesti kohtaamisen huoltoaseman laattalattian kanssa. Kone ei törmäyksestä rikkoontunut, vaan sitkeä alumiinirunko taipui muttei antanut periksi. Sen verran koneen kulmat nyt kuitenkin repsottavat etten ole halunnut ottaa sitä enää päivittäin laukkuuni ja autooni kostumaan ja jäätymään. Kotona sitä voi edelleen käytellä ja ehkä kesällä sen joskus voi mukaansa napata.

Kuten blogini pitkäaikaiset lukijat tietävät olen ollut viehättynyt käytetyn tietotekniikan palauttamisesta elämään. Se on mielenkiintoista, toisinaan haasteellista, halpaa ja myös ekologista. Käytettyjä laitteita olen hankkinut kahdesta liikkeestä. Toinen on AKR-Data Loimaalla ja toinen Cruz Broker Vantaalla. Varsinkin Cruzista on tullut ostettua lisäksi monenlaisia tarvikkeita ja lisälaitteita koneisiin. Mainittakoon nyt tässä vaikkapa rannesäryt historiaan jättänyt Rollermouse ja pc-korttiväylään liitettävä Nokian D-211 gprs-/wlan -verkkokortti.

Viime viikolla Cruzissa pistäytyessäni huomioni kiinnittyi käytettyihin IBM Thinkpad kannettaviin, joita oli kaupan useampikin yksilö. Kyseessä on 12″ näytöllä ja 1,6 GHz:n Pentium M suorittimella varustettu ultrakevyen luokan laite eikä se sisällä esim. CD/DVD- tai korppuasemaa. Koneen kanssa sai mukana myös kevyen telakka-aseman (tai oikeammin lähes porttitoistimen). Sekään ei sen paremmin sisällä CD:tä tai lisäkiintolevyjä vaan ainoastaan parantaa laitteen liitettävyyttä ulkoisiin laitteisiin. Itseäni kiinnosti oikeastaan vain laatikon tarjoama DVI-liitäntä (digitaalinen näyttöliitäntä joka on yhteensopiva myös viihdelaitteiden HDMI:n kanssa). Lisäksi telakkaan voi kytkeä mm. näppäimistön, hiiren ja laturin. DVI-liitäntä mahdollistaa koneen kytkemisen nykyisin monesta paikasta löytyvään televisioon. Esimerkiksi työpaikallani on sellainen Philipsin taulutv jossa ei edes ole perinteisempää VGA-porttia (analoginen näyttöliitäntä, antiikkisille monitoreille :) ).

Kun hinnasta päästiin (tälläkin kertaa) sovintoon niin konehan lähti mukaan. Valkkasin yksilöistä vielä siisteimmältä näyttävän ja siihen hyväkuntoiselta vaikuttavan telakan. Akku vaikutti liikkeessä pitävän ainakin hiukan virtaa. Testasin asiaa käynnistämällä koneen muutaman kerran ja tarkkailemalla akunvarauksen kulumista.

Kuva IBM x31 kannettavasta kahvilan pöydällä

Erikoisuutena laitteessa on Compact Flash -korttipaikka, joka heti herätti kiinnostukseni. Ajattelin että laitan sisään 4Gt:n CF-kortin ja asennan sille pienen Puppy linuxin. Mutta tässä kohtaa jouduin pettymään. Kone ei nimittäin suostu käynnistymään mitenkään sen paremmin Compact Flash kuin PC-Card -korttipaikastaan. Ainoastaan kovalevyltä, USB-muistilta ja verkosta käynnistyminen on tuettuna joten Puppy linuxin asentamisen sai unohtaa. Koneessa oli valmiiksi asennettuna Windows XP Professional ja sen lisenssitarra on pohjaan liimattuna. Päätin tavoistani poiketen jättää Windowsin kovalevylle ja asentaa Linuxin vain sen rinnalle koska tässä koneessa on kovalevytilaa huomattavasti yli tarpeideni. Tarkoituksenani on nimittäin käyttää laitteella pääsääntöisesti verkon pilvipalveluita, lähinnä Google Docsia ja Picasaa. Tämä siksi ettei tästä taas tule uutta konetta jota pitää varmuuskopioida ja josta pitää tarkistaa onko jostakin dokumentista mahdollisesti  uudempaa versiota tämän sisuksissa.

Päädyin asentamaan Ubuntun ja siihen vielä varmuuden vuoksi päälle Xubuntun tarjoaman kevyemmän ikkunointijärjestelmän XFCE:n. Ubuntun asennus sujui kivuttomasti suoraan USB-muistitikulta. Mutta sitten alkoivat ongelmat. Koneessa oleva ATI:n Mobility Radeon näytönohjain ei ilmeisesti tunnistunut asennuksen aikana oikein ja laite oli vakioajureilla täysin käyttökelvoton. Ikkunat eivät lainkaan päivittyneet joten jopa ongelman korjaaminen oli vaikeaa. Lisäksi ruudun vieritykseen käytettävä hiiren keskimmäinen painike ei toiminut. Myös äänien kanssa oli joitain hankaluuksia, mutta näyttöongelman ratkeamisen jälkeen nämä loput vaikeudet oli helppo korjata. Ääniongelmat hoituivat pienillä muutoksilla Ubuntun ääniasetuksissa. Hiiren vieritystoiminto alkoi pelata gpointing-device-settings ohjelman asentamisen jälkeen. Sekä ääni- että hiiriasetukset tehtiin graafisen liittymän kautta, joten niiden korjaaminen ei vaatinut kummoisiakaan atk-taitoja. Se että Ubuntu ei vieläkään kykene tekemään näytönohjainasetuksia kaikkiin laitteisiin on oikeasti ongelma! Vikoja on, huonosti Linuxeja tuntevan, vaikeaa korjata merkkipohjaisten liittymien avulla. Näytönkiihdytyksillä ja muilla hienouksilla ei ole niinkään väliä, mutta tällainen tilanne kuin itselläni oli on mahdoton. Ongelmaa ei pysty korjaamaan kun näytöstä ei saa MITÄÄN selvää!

Miksi ei miniläppäriä?

Olen käynyt monissa liikkeissä testailemassa ja katsomassa miniläppäreitä. Erityisesti olen niihin tutustunut sen jälkeen kuin Powerbookkini iskeytyi liian voimallisesti lattiaan. En päätynyt miniläppäriin muutamastakin syystä. Näistäkin saat toki olla erimieltä ja kommentteihin voit liittää omia näkökohtiasi.

1. Näppäimistöt ovat suorastaan surkeita.
2. iPhone on näppärä pienimuotoiseen nettiselailuun ei siihen läppäriä tarvita.
3. Hiiret ovat huonoja.
4. Näytöt ovat huonoja ja kiiltäväpintaisia.
5. Tehot eivät riitä.
6. Niillä ei voi harrastaa ja värkkäillä!
7. 12 tai edes 10 tuuman näytöllä olevat eivät oikeastaan ole kovin halpoja. Applen Macbook Pron saa kun panostaa hiukan enemmän.

Verkottunut kovalevy

Sain viimein valittua itselleni, edes kohtuullisesti, sopivan verkkokovalevyn. Kyseessä on Lacien valmistama 2big Network 2TB Gigabit ethernet -levy. Kuten nimestäkin voi huomata on levyn kapasiteetti kaksi teratavua ja sen verkkoliitäntä on nopeampaa gigabittistä versiota.

Kahden teran kapasiteetti muodostuu kahdesta teratavun levystä, jotka voi laitteen asetuksista säätää joko peilaamaan toistensa sisältöä tai vaihtoehtoisesti näkymään yhtenä kahden teran tilana. Itselläni on käytössä tämä peilaava asetus, jolloin toisen kovalevyn rikkoutuessa ei tietoja vielä ole menetetty, tällöin vioittuneen levyn voi vaihtaa uuteen laitetta avaamatta.

Laitteen takalevyssä olevaan usb-liitäntään on mahdollista kytkeä tavallinen usb-kovalevy (tai muistitikku) jolloin sekin näkyy verkossa. Muita hyödyntämistapoja usb-liitännälle on myös esim. muistitikkujen varmuuskopiointi verkkolevylle ja kolmantena vaihtoehtona itse verkkokovalevyn varmuuskopionti ulkoiselle usb-levylle. Toimintoja voi asetella käynnistymään kun laitteen edessä olevaa (suurta) sinisenä hohtavaa nappia painaa.

Levy kuuluu Lacien d2 -sarjaan, joka tarkoittaa sitä että se on, halvimmista levyistä poiketen, alumiinirunkoinen. Alumiini on vieläpä muotoiltu jäähdytyssiilimäisesti joten tuuletinta tarvitaan vain silloin kuin kovalevyt ovat käytössä. Blogini pitkäaikaiset lukijat saattavat muistaa että verkkolevyn alhainen virrankulutus oli yksi tärkeimmistä valintakriteereistäni ja tehokkaasti toteutettu passiivinenjäähdytys on osaltaan varmistamassa sitä. Tuuletin pöhisee käynnistyessään melkoisesti, mutta pysyy kyllä kaikenaikaa pienempänä melunlähteenä kuin laitteen sisällä majailevat kovalevyt. Yöksi tätä ei voi jättää päälle jos aikoo nukkua samassa huoneessa.

Kovalevyn tiedot Lacien sivuilla.

Brotherin mustesuihku tulostamaan vaikka väri on loppunut

Minulla on Brotherin mustesuihkutulostimeen pohjautuva monitoimilaite. Mallimerkinnältään DCP-540CN , mutta seuraava soveltuu muihinkin Brotherin mustesuihkuprinttereihin ovat ne sitten monitoimilaitteita tai eivät.

Taustaa…

Mustesuihkutulostinten kauppa perustuu värikasettien myyntiin, itse tulostimet (ja varsinkin monitoimilaitteet) ovat erittäin edullisia ominaisuuksiinsa nähden. Omassanikin on verkkoliitäntä, arkinsyöttölaite, muistikortinlukija, värinäyttö ja vieläpä ohjelmistojakin mukana. Mutta musteet maksavat paljon. Brotherin mustareiden toimintatapa on erilainen kuin esimerkiksi HP:n tai Canonin tulostinten. Värikasetit pysyvät paikallaan ja mustetta pumpataan värikaseteilta suuttimille putkistoja pitkin. Tämä aiheuttaa ongelman nimeltä tukkeutuvat putket ja suuttimet. Ongelmaa pyritään kiertää puhdistamalla putkia ja suuttimia joka välissä tuoreella väriaineella. Käytännössä tämä tehdään aina silloin kun laite käynnistetään. Tuore juokseva muste saa vanhan musteen liukenemaan ja pienet tukokset poistuvat putkista ja suuttimista. Väriainetta vain kuluu, ainakin minun mielestäni, kohtuuttomasti moiseen liuottamiseen.

Ongelma

Vaikka tulostimella ei koskaan tulostaisi valokuvia tai muutakaan värillistä niin silti puhdistus aina suoritetaan ja joka kerta kaikille väreille. Itselläni on, vain reilussa vuodessa, kulunut kaikki värillistä väriä sisältävät kasetit (LC1000 y/c/m), mustan värin kasetti on huomattavasti suurempi ja siinä on vielä jonkin verran väriä jäljellä, vaikka sillä on jopa tulostettu. No ongelmahan ratkeaa helposti sillä että tilaa vaikkapa verkkokauppa.comista uudet patruunat 12e/kpl. Tai ostaa viidenkympin setin jossa on kaikki kasetit ja käyttää värit sitten seuraavan vuoden aikana putkistojen puhdistukseen. (Tätä voi miettiä kun seuraavan kerran ostaa Kodin Putkimiestä röörien avaamiseen.)

Itse en moiseen halunnut lähteä. Tuolla systeemillä tulee jo pelkkä skannailukin kalliiksi kun joka kerta kun skannerin käynnistää haluaa laite ensin puhdistaa itsensä. Toisaalta en oikeastaan tarvitse värillisiä printtejä mihinkään, tulostan lähes pelkästään tekstiä ja kuvat teetän valokuvaliikkeessä kunnolliselle paperille, siihen tarkoitetuilla laitteilla.

Valitettavasti tulostin ei kuitenkaan, ilman että kaikki kasetit ovat toimintakuntoisia suostu tulostamaan edes mustalla värillä. Ilmeisesti faksin sisältämät laitteet eivät suostu myöskään lähettämään fakseja vaikka siinähän ei tietysti tarvita sen enempää mustaa kuin mitään muitakaan värejä. Oma laitteeni sentään suostuu skannaamaan, mutta your mileage may vary.

Lue loputkin tästä kirjoituksesta ja katso kuvat