Sosiaali- ja nuorisoalan koulutukset
Katutyön perus- ja jatkokoulutus
Katutyön peruskursseja olen pitänyt mm. Kangasniemellä, Juukassa ja
Kouvolassa. Jatkokoulutusta tarjoan viestintään, verkostotyön
kehittämiseen, vapaaehtoisten rekrytointiin,
tiimityöskentelytaitojen parantamiseen ja päihdetietouteen
liittyviin kysymyksiin. Annan mielelläni myös ohjausta ja vinkkejä
katutyön ja saapastoiminnan käynnistämiseen paikkakunnallanne.
Räätälöidyt ensiapu -koulutukset erityisesti lapsille ja
nuorille.
En valitettavasti voi antaa ensiapu 1 ja ensiapu 2 -todistuksia
(pohjalle tarvittaisiin terveysalan ammattitutkinto ja HEO-kurssi)
ja olenkin perehtynyt lähinnä räätälöityjen (ja usein myös
tiivimpien) ensiapukurssien järjestämiseen. Kursseihin kuuluu
oleellisesti käytännönharjoittelu lavastettujen tilanteiden kautta.
Kursseihin olen sisällyttänyt hätäensiavun sekä tarpeiden mukaan
erilaista ensiapuasiaa, myrkytyksistä ja hukkumisista
käärmeenpuremiin ja haavojenhoitoon.
Päihdetietoiskut, päihdetyö nuorisotyössä.
Olen Suomen Punaisen Ristin päihdekouluttaja. Kohtaan
päihteidenkäyttäjiä myös työssäni. Tulen mielelläni mukaanne
toteuttamaan päihdetietoiskuja kouluissa ja muuallakin.